Lapinlahti 2021

TAPAHTUMA ON KAIKILLE AVOIN JA MAKSUTON

Paikka: Taidemuseo Eemil, Suistamontie 3

Aika: klo 12-16


Taidemuseo Eemil on mukana Suuressa Maalaustapahtumassa ja Suomen Kuvataiteen päivässä järjestämällä Pikku-Kallen maalauspäivän klo 12-16. Pikku-Kallen maalauspäivä on suunnattu koko perheelle. Maalauspajassa pääsee omakohtaisesti kokemaan ja tekemään taidetta.

Pikku-Kallen maalauspäivä on koko perheen tapahtuma, jossa pääsee tekemään taidetta Pikku-Kalle Halosen hengessä. Pikku-Kalle Halonen (1880-1892) oli taidemaalari Pekka Halosen lahjakas pikkuveli. Jo ennen kouluikää Pikku-Kalle piirteli hiilellä tuohenpalasille.

Pekka Halonen tuli 1890-luvun alussa kahtena kesänä Lapinlahdelle maalaamaan. Pikku-Kalle seurasi Pekan taiteen tekemistä kiinnostuneena ja hän sai kokeilla maalaamista isoveljensä antamilla öljyvärien tähteillä. Pikku-Kalle etsi maalauspaikkansa kotitienoilta ja kirkonkylästä. Pikku-Kalle harjoitteli jopa niin innokkaasti, että oli päiväkaudet ulkona maalaamassa ja unohti ruoka-ajatkin. Pikku-Kallen tiedetään maalanneen noin kymmenen öljyväriteosta. Tuolloin nuori maalari oli 10–12-vuotias.

Maalauspäivä toteutetaan yhteistyössä Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun kanssa.


Yhteystiedot:

Hannu Heikkilä

museoamanuenssi

040 187 2678

info@eemil.fi